Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 9. marraskuuta 2012

Toinen paketti saippuaa!

Tänään saapui toinen saippuapaketti, tällä kertaa ihan täältä kotoisesta Suomesta. Kudontaputiikin Eija oli lähettänyt minulle tämän ihanaisen paketin. Jostain syystä koira oli kovin kiinnostunut paketista. Kävi ihan pariin otteeseen haistelemassa. Eija on taitava käsityöläinen ja hän osaa tehdä uskomattoman kauniita mattoja. Hän tekee myös kauniita luonnonsaippuoita. Jossain kohtaa blogiaan hän kirjoitti että hän etsii inspiraatiota ja kasveja omalta pihaltaan. Kasveista hän keittää teen ja sen hän käyttää saippuan nesteenä.
Paketista löytyi laventelisaippua ja kultapiiskusaippua. Kultapiisku on minulle ihan uusi tuttavuus. Tässä pieni tiivistelmä kultapiiskusta kasvina. Katsokaa nyt kuinka nätit paketit Eija on tehnyt. Ja hän on käyttäny ihan kirjan sivuja tähän. Minä jäin melkein lukemaan kun näin tekstin. Minä olen maailman huonoin lahjojen paketoija. Joulu on minulle ihan kauheata aikaa kun pitää paketoida niin monta lahjaa. Lahjapaperi menee rikki, tai sitä on aivan liikaa. En saa taiteltua mitään suoraan ja lopputulos on kun joku pikkulapsi olisi paketoinnut :D Eli muut saippuanvaihtajat huomaavat kyllä miten yksinkertaiseen (ja tylsään) ratkaisuun minä päädyin.

Nämä Eijan saippuat ovat aika suuria ja oikein miellyttävän oloisia. Laventelisaippuassa on ihan oikeita laventelinnuppuja. Kuvassakin näkyy yksi. Harmi etten ottanut kuvaa saippuan toisesta puolesta. Siinä oli monenmonta nuppua.

Kultapiiskusaippuass on kirpakka omenantuoksu. Tulee ihan mieleen ensimmäin puraisu Granny Smith-omenasta. Luulen että tästä tulee mieheni suosikkisaippua. Hän pitää juuri tämäntuoksuisesta saippuasta.


Today I got the second package of soap from the soap swap. This is from Eijan kudontaputiikki. She lives also in Finland. She sent me a lavender soap and a soap that contains a flower called kultapiisku in finnish. Don´t know what kultapiisku is in english, but the flowers name in latin is Solidago virgaurea. This is what I found from Wikipedia. Both soaps are wonderful. I think the one with kultapiisku is going to be my husbands favorite. It smells like green apple.

8 kommenttia:

  1. Mukava postaus saippuoista :) Kannattaa ottaa käyttöön vasta loppukuusta tai myöhemmin. Onhan ne toisen tekemät aina erilaisia kuin omatekemät.
    Kiva saada nämä kaikki saippuat kokeiluun:)) Kiitos kun järjestit koko jutun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nuuskinut joka päivä saippuoitasi ja kyllä laventelisaippuassa on selvä laventelin tuoksu. Se on vaan hyvä että kaikki ei tee samanlaisia saippuoita. Välillä minulla on tunne että pitäisi tehdä saippuoita jossa on enemmän väriä ja kuvioita, mutta kun minulla on niin yksinkertainen maku niin käytän aina ensimmäisenä ne jotka ovat luonnonvärisiä ja tuoksusia. Muut ovat menneet lahjaksi.

      Poista
  2. Such nice soaps from Eija, I love the packaging too! Love the sound of the lavender water and flower tea, can't wait to see the soaps in person :) PS - thank you for the English version!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I love Eija´s soaps. They are so rustic and pure. I´ll try to write in English in all the following post, if it´s better for you and the other readers that doens´t understand Finnish.

      Poista
    2. I would really like that, but I know it's going to be a lot of extra work for you. I can get by with the translator, but I think I lose a lot of the 'flavor' of the posts, if you know what I mean :)

      Poista
  3. Original packaging,which fantastically goes with a rustic and natural appearance of soaps.
    I just wonder what order you will make when it comes to trying them all out.
    More soaps on their way,you better prepare yourself for having 5 showers a day,ha,ha!
    Oh,thanks for English version,it really can't compare to translating on Google

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I have that problem already. 2 shampoo bars and 2 soaps in the shower, 3 soaps in the toilet and 4 in the kitchen :D And I sure want to try all the soaps from the swap right away!
      I´ll try to write in English. If there is something spelled wrong, please let me know. Otherwise I will write it wrong all the time :)

      Poista
    2. .....which still would be better than my translating from Finnish,ha,ha

      Poista